Tekstit

Humanistin muuttostressiä

Kuva
On tutkittu, että muuttaminen aiheuttaa yhtä paljon stressiä kuin avioero tai läheisen kuolema. Entäs sitten kun on jo kaksi kolmesta käsillä? Jos nyt vaikka mummo kuolisi, niin loputkin hiukset lähtisivät päästä! Onneksi he molemmat voivat hyvin, joten lapsenlapsella ei ole välitöntä vaaraa kaljuuntumisesta. Koska siitä näen oman stressitasoni nousun. Hiuksia karisee oikein urakalla, vaikka ne ovatkin aina lyhyet.

Oli hiuksia tai ei, tämä humanisti tarvitsee nyt uuden tukikohdan. Kulunut viikko on mennyt surffatessa kahden asunnon väliä. Muutto on siis vielä hieman vaiheessa. Mutta puheet humanistien epäkäytännöllisyydestä ovat pötyä, ainakin omalla kohdallani. Olen nimittäin hoitanut suurimmaksi osaksi muuton itse. Pakannut, kantanut ja purkanut. Ja mikään ei ole vielä rikki. Kyllä olemme tulevan ex-mieheni kanssa sen verran hyvissä väleissä että hän auttaa kunhan töiltään ehtii, mutta vetovastuu on kuitenkin itselläni. Hitsi, en ole muuttanut kertaakaan yksin. Siis oikeasti yksin! …

Naisena naistenpäivänä

Kuva
Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Ei; kyse ei ole vain siitä, että miesten tulisi kuskata kumppaneilleen suklaata ja kukkakimppuja! (Toki suklaata on aina kiva syödä. Totta kai.)

Sukupuolten historiaan erikoistuneena tutkijana naistenpäivä symboloi minulle länsimaisen historian pitkää epätasapainoa miesten ja naisten välillä. Mies on vuosisatoja ollut ihmisyyden mitta ja nainen on siitä vain heikompi versio, poikkeus, jonka aivoituksia on ollut hankala käsittää. Kehitystä on toki paljon tapahtunut, mutta maailma ei ole vielä valmis.

Tällaisena päivänä ei voi välttyä tsemppaavista "nainen ole oma itsesi, voit tehdä mitä vaan"-viesteistä, joita media suoltaa joka tuutista. Vielä vuosi sitten noihin olikin helppo uskoa. Nyt, ensimmäistä kertaa sitten murrosiän, joudun miettimään oman naiseuteni uudelleen. Koska vieläkin naisia arvioidaan parisuhteen kautta. Mikä osa kaikesta on oikeasti minua, ja mikä on tullut vaimon statuksen myötä? Kuinka paljon olen sopeutunut …

Selviämisestä ja epätoivosta

Kuva
Pyydän jo etukäteen anteeksi kaikilta lukijoilta tätä postausta. Tartun tässä aiheeseen, joka on paitsi raskas myös yhä edelleen tabu aikana, jolloin mikään ei tunnu olevan enää pyhää.

Kuolema oman käden kautta on joidenkin mielestä rikos, tai ainakin äärimmäisen itsekästä. Se ei ratkaise mitään. Kulttuurintutkijana tiedän aiheesta yhtä sun toista. Itsemurhista on tehty useampi väitöskirjakin. Silti itse pitäisin sitä vain äärimmäisen surullisena. Ihmisen täytyy olla silloin täysin epätoivoinen.

En kannusta siihen ketään ja puhun nyt vain ja ainoastaan omasta puolestani ja omasta tapauksestani. Ja kun kerta olen tämän tekstin raapustanut, voitte vain päätellä, että epäonnistuin omassa yrityksessäni. Täällä yhä ollaan.

Lääkäri antoi kaksi vaihtoehtoa: joko suljetulle tai sitten lähden joksikin aikaa omaisteni hoiviin (ja sekin suurella varauksella). Valitsin jälkimmäisen, vaikka oikeasti olisin halunnut kotiin. Herätä tästä painajaisesta ja huomata, että elämäni on vielä tallella.

Miks…

Hieman erilainen tanssiraportti: Silja Europa 13.-14.2.2019

Seuraava tanssiristeily tulikin nopeammin kuin osasin odottaa. Kokoonpano sama, miinus yksi. En olisi uskonut ikinä joutuvani tällaiselle reissulle. Pelkäsin kyllä, mutta en uskonut. En vieläkään tahdo uskoa kaikkea todeksi.

Edeltävänä päivänä avioliittoni tuli tiensä päähän, 12 vuoden yhteiselämä pyyhkiytyi yhdellä hirveällä sanalla olemattomiin: avioero. Ei siis virallisesti tietenkään, mutta päätöksen tasolla. Miksi sellaista naista edes kutsutaan? Tällaista välitilassa olevaa? En ole vielä virallisesti eronnut, vaihtanut nimeäni, enkä edes muuttanut pois yhteisestä kodista. Silti kaikki on hajalla. Vaimoksi itseäni kutsuminen on toisaalta väärin, mutta tunnetasolla olen yhä mieheni vaimo, rakastan häntä yhä. Eropäätös ei ollut minun. Sormukset ovat yhä tukevasti sormessa. En tiedä, otanko ne pois vasta sitten kun on pakko.

Mutta siis Silja Europalle. Toisaalta oli hyvä, että sain kehotuksen lähteä reissulle. Kotona yksin kykkiminen ei olisi tässä tilanteessa ollut yhtään hyvä jutt…

Baltic Princess 5.2.2019

Helmikuun ensimmäiset tanssit keinuttiin Itämerellä Baltic Princessin meritansseissa. Edellisestä BP-risteilystä onkin aikaa useampi vuosi. Ja kaiken tämän lumikaaoksen/räntä/vesisateen keskellä pieni irtiotto arjesta sisätiloissa tuntui ihan hyvältä idealta. Sitä paitsi Turun lavatanssielämä on näin talvisaikaan täysin kuollutta. Vaikka kesällä lavoja riittääkin, talvella risteilyalukset ovat varteen otettava vaihtoehto Auran nuortentalon, Pyrkivän ja Someron Teeriharjun lisäksi. Ja ei tarvitse huolehtia illan päätteeksi siitä, kumpi jaksaa ajaa kotiin. Voin vain kipata itsensä pitkälleen hytin sänkyyn. Tällä paattireissulla elävästä musiikista ja tanssien tunnelmasta  pitivät huolen Tangokuningatar 2013 Heidi Pakarinen Karavaaneineen.

Vaikka tanssimisessa on ollutkin viime ajat pitkiä taukoja, jalat liukuivat parketilla oikein kiitettävästi. Kyllä se taito siis löytyy jo selkärangasta! Ja vaikka väkeä Starlight Palacen parketilla oli näin arkilähdöllä yllättävänkin paljon, ruuhkaksi…

Tiedotusasiaa!

Hyvät blogini seuraajat! (Ainakin toivon ja kuvittelen, että teitä on.) 😄

Koska Google ilmoitti sulkevansa Google+-palvelunsa huhtikuuhun mennessä, poistin jo nyt postausten kommentoinnin sen palvelun kautta. Kyse ei siis ole sensuroinnista vaan ennakoinnista. Kaikki Google+-kommentit katoavat joka tapauksessa muutaman kuukauden kuluttua. Kommentointiin tarvitsee jatkossa Blogger-profiilin.

Antaudun. Vietävänä olemisen taito

Paritanssi on monessa suhteessa merkillinen ilmiö: kaksi ihmistä liikkuu musiikin tahdissa täydellisessä synkronissa, harmoniassa. Kaksi kehoa ilmentää liikkeellä tunteiden monivivahteista kirjoa. "Pystysuora ilmaus vaakasuoralle halulle", kuten Jorma Uotinen sanoisi. Mutta tanssi välittää paljon muutakin (ja ennen kaikkea!): surua, iloa, kaipuuta, onnea.

Ja silti lavatansseissa tanssipari voi olla itselle täysin vieras ihminen! Hetken ajan tanssi yhdistää heidät. Täysin luontevasti, ilman sen kummempaa seksuaalista viritystä. Välttämättä. Vain paritanssissa toinen ihminen päästetään samalla tavalla omalle henkilökohtaiselle reviirille kuin rakastettu. Ollaan jopa hyvin lähekkäin, sylimäisessä otteessa. Nojataan toisen olkapäähän jne. Tanssin loputtua taika raukeaa ja kumpikin lähtee omaan suuntaansa. 

Jotta tanssi onnistuu, kummankin on kuunneltava toista. Viestintä on sanatonta, mutta sitäkin tärkeämpää. Viejä kuulostelee, millainen on tanssiparin taitotaso, millaisiin ku…