Humanistin muuttostressiä

On tutkittu, että muuttaminen aiheuttaa yhtä paljon stressiä kuin avioero tai läheisen kuolema. Entäs sitten kun on jo kaksi kolmesta käsillä? Jos nyt vaikka mummo kuolisi, niin loputkin hiukset lähtisivät päästä! Onneksi he molemmat voivat hyvin, joten lapsenlapsella ei ole välitöntä vaaraa kaljuuntumisesta. Koska siitä näen oman stressitasoni nousun. Hiuksia karisee oikein urakalla, vaikka ne ovatkin aina lyhyet.

Oli hiuksia tai ei, tämä humanisti tarvitsee nyt uuden tukikohdan. Kulunut viikko on mennyt surffatessa kahden asunnon väliä. Muutto on siis vielä hieman vaiheessa. Mutta puheet humanistien epäkäytännöllisyydestä ovat pötyä, ainakin omalla kohdallani. Olen nimittäin hoitanut suurimmaksi osaksi muuton itse. Pakannut, kantanut ja purkanut. Ja mikään ei ole vielä rikki. Kyllä olemme tulevan ex-mieheni kanssa sen verran hyvissä väleissä että hän auttaa kunhan töiltään ehtii, mutta vetovastuu on kuitenkin itselläni. Hitsi, en ole muuttanut kertaakaan yksin. Siis oikeasti yksin! Kotoa lähtiessä vanhemmat auttoivat, sittemmin muutoissa on ollut mukana se toinen puolisko.

Mutta kaikki on siis tähän asti sujunut kohtuullisesti. Mitä nyt huomasin uuden asunnon ovella, että avaimet olivat jääneet entiselle. Sitten vaan auto täydessä lastissa takaisin hakemaan niitä. Ei vituttanut ei... Käsivarret huutavat hoosiannaa, kun olen kantanut laatikoita ja erilaisia nyssäköitä. Ai että rivitalossa oli niin helppo asua! Nyt pitää taas tottua kerrostaloon. Ja rappusiin. Osaan käyttää kyllä työkaluja ja tehdä pientä remppaa, mutta kattovalojen asentamiseen tarvitsen jonkun, joka tietää, mitä tekee. (Ja ei olisi yhtä lyhyt.)



Ja vielä olisi tavaraakin mitä viedä. Asuntoni on kyllä ruhtinaallisen tilava yhdelle, mutta en silti halua ottaa sinne mukaan mitään turhaa (ja jäähän ex-siippa nykyiseen asuntoon loppujen kanssa). Totta kai menevä eronnut ja karannut tarvitsee oikesti vain vaatekaapillisen kellomekkoja ja viinilasit. Vai? Noh ehkä silti jotain pientä muutakin: ruuanlaittovälineitä (ehdoton minimi! Yksi kutakin on aivan riittävästi.), kahvinkeitin (ehdoton must!Muuten en selviä.) leivonvälineitä (paljon!), astioita (ei ehkä ihan 12 hengen astiastoa, vaikka vieraita käykin), huonekaluja (sänky, sohva, nojatuolit, ruokapöytä), siivousvälineitä, mattoja, verhoja jne. Hankintoja on pakko tehdä, vaikka sovussa saadaankin ne kuuluisat lusikat jaettua.

Mutta sitten ovat ne kirjat. Kirjat ovat ihania, mutta analogiset sellaiset ovat muuttaessa helvetillisiä vekottimia, varsinkin jos niitä on lähemmäs 500. (Ei hajuakaan oikeasta määrästä. En ole ikinä laskenut.) Välilevyn pullistuma odottaa jokaisen laatikon kohdalla. Ja vaikka olisin vienyt jo 10, urakka on vasta alkumetreillä! Tästä tulee piiitkä pari viikkoa...Unelmani oli saada uuteen asuntoon historiantutkijan tyyliin sopivat kirjahyllyt (jotain muuta kuin Ikea, mutta humanistin budjetilla). Kun lähdin eilen kolmannelta kirpputorilta tyhjin käsin, totesin, että tästä tuleekin astetta työläämpi projekti. Ihmiset eivät ilmeisesti harrasta enää kirjahyllyjä, ainakaan sellaisia, joihin oikeasti mahtuisi kirjoja! Mitähän tilataidetta minä sitten omista opuksistani rakentelen, jos hyllyjä ei löydy? Ei, kirjoista en luovu!

Pienistä ongelmakohdista huolimatta, totuus on kuitenkin se, että muuttaessa (pakollisessakin) pääsee eroon turhasta, nurkkiin kertyneestä tavarasta. Tunnustan jo valmiiksi, että joitain lahjaksi saatuja esineitä kyllä "häviää" muutossa. Tänään bongasin Paikka kaikelle-blogista lukijan tarinan, jossa eronnut Jenni kertoi noudattaneensa muutossaan minimalismin periaatetta. Ihminen tulee oikeasti todella vähällä tavaralla toimeen. Monessa kohdassa olen jutun kanssa samaa mieltä, mutta en ehkä yllä ihan samalla tasolle. Historiantutkijassa on kuitenkin hieman hamstraajan vikaa. Ihan kaikesta en voi luopua, esimerkiksi valokuvista, vaikka yhteisiä kuvia onkin tuskaista nyt katsoa. Mutta jos kyseinen juttu kiinnostaa, sen voi lukaista täältä. (Huom! Ei kaupallinen yhteistyö, vaikka blogin pitäjä Ilana onkin entinen kollegani.)  

EDIT 17.3.2019: Päädyin sittenkin Ikeaan. Jopa niiden kirjahyllyjen kantaminen rappuja ylös oli infernaalista. Ylipäätänsä räntäsateessa muuttaminen on todella syvältä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hieman erilainen tanssiraportti: Silja Europa 13.-14.2.2019

Selviämisestä ja epätoivosta

Omannäköinen ero (ja muut voivat suksia v****n!)